Tervetuloa elämänlähteelle

Meille on tärkeää välittää toiminta-alueemme ihmisistä ja luonnosta. Olemmehan päivittäin läsnä asiakkaidemme arjessa. Olemme Lahden kaupungin omistama, seudullinen vesihuoltoyhtiö ja jo yli sata vuotta huolehtineet lahtelaisten vesihuoltopalveluista.

Perustehtävänämme on huolehtia, että vesihuolto alueellamme on korkealaatuista, turvallista ja kustannustehokasta. Toimitamme asiakkaillemme ainoastaan pohjavettä, mikä on kaupunkiolosuhteissa varsin ainutlaatuista.

Meitä työskentelee Lahti Aqualla noin 80 vesihuollon ammattilaista ja asiantuntijaa erilaisissa työtehtävissä. Ammattitaitoinen henkilöstömme huolehtii, että pohjaveden laatu säilyy ensiluokkaisena vedenottamoilta aina asiakkaan hanaan asti. Huolehdimme myös jätevesien käsittelemisestä mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja puhdistetun veden johtamisesta takaisin luontoon

Meille on tärkeää lisätä asiakkaidemme tietoisuutta veden käyttöön liittyen sekä tarvittaessa opastaa ja ohjeistaa kaikissa vesihuoltoon liittyvissä asioissa. Kiva siis, kun olet löytänyt sivustolle.

Lahdessa ja lähialueilla muodostuu vettä enemmän kuin kulutamme. Vettä siis riittää ja sitä voi huoletta nauttia!